torstai 31. tammikuuta 2013

Makea ja tulinen vuohenjuustopizza



Aina silloin tällöin koen pizzailmestyksen - mieleeni tulee jokin makuyhdistelmä, jota on suorastaan pakko päästä kokeilemaan. (Tässä siis vinkki kaikille teille kohtalontovereille, joita ei ole siunattu musiikillisilla lahjoilla tai kädentaidoilla - ryhtykää kanssani pizzataiteilijoiksi).

Viime viikonloppuna löysin jääkaapistamme mangochutney-purkin, ja se suorastaan vaati seurakseen vuohenjuustoa. Ja niin syntyi tämä herkullinen pizza, joka sisälsi edellämainittujen lisäksi monilahjakkaan taiteilijakollegani valmistaa tomaattikastiketta, tomaattia, punasipulia ja mozzarellaraastetta.



Tulisenmakea mangochutney karamellisoi rapeaksi paistuvan vuohenjuuston, ja juuri se teki tästä pizzasta niin hyvän. Jos jääkaapistasi ei löydy mangochutneya, jokin hedelmäinen salsa ajaa varmasti saman asian. Pohjana tässä voi toki käyttää mitä tahansa pizzapohjaa, tässä on oma gluteeniton versioni.


Vuohenjuusto-tomaattipizza mangochutneyllä (yksi keskikokoinen pizza)

Pohja:
2,5 dl gluteenittomia jauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa

1 dl kylmää vettä
3 rkl oliiviöljyä
1 tl psylliumia (ei välttämätön)

Täyte:
tomaattikastiketta
150-200 g vuohenjuustoa
n. 4 rkl mangochutneytä tai salsaa
1 tomaatti tai kirsikkatomaatteja
1 pieni punasipuli
n. 0,5 dl valmista mozzarellajuustoraastetta


Sekoita kaikki pohjan ainekset keskenään ja kauli taikina pyöreäksi pizzapohjaksi. Levitä pohjan päälle tomaattikastiketta. Viipaloi vuohenjuusto, asettele ne pizzaan ja valuta viipaleiden päälle mangochutneytä. Ripottele sekaan tomaattia ja punasipulirenkaita ja viimeistele juustoraasteella. Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.



maanantai 28. tammikuuta 2013

Helpot kaurarieskat


Pikapäivityksenä jaan näiden viikonloppuna leipomieni kaurarieskojen ohjeen. Nämä valmistuvat todellakin käden käänteessä (katsokaa vaikka valmistusohjetta) ja lopputuloksena uunista tulee ihanan kauraisia ja maukkaita rieskoja, jotka eivät välttämättä kaipaa minkäänlaisia päällisiä - itse tosin ihastuin näiden kanssa mascarponen ja aurinkokuivattujen tomaattien yhdistelmään. Nämä katosivat kyllä melkein yhtä nopeasti kuin valmistuivatkin...

Jos teet gluteenittoman version, muistathan käyttää gluteenittomia kaurahiutaleita.


Nopeat ja helpot kaurarieskat (n. 9 kpl)

3 dl kaurapuuroa
2,5 dl jauhoja
0,5 dl kaurahiutaleita
1 dl maitoa
2 rkl öljyä
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 rkl hunajaa

Sekoita kaikki aineet keskenään ja tee taikinasta kasoja leivinpaperin päälle pellille (halutessasi voit ripotella rieskojen pinnalle kaurahiutaleita). Paista 250-asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia. Rieskat ovat parhaimmillaan jäähtyneinä.

lauantai 26. tammikuuta 2013

Mokkainen Daim-juustokakku


Viikonlopuksi saimme ihania vieraita, ja ihanat vieraat ansaitsevat aina mahdollisimman ihanan kakun. Suklaa ja juustokakku (yhdessä tai erikseen) nousevat usein esille kun haluaa pelata varman päälle. Tällä kertaa pienen pohdinnan jälkeen syntyi tämä Daim-rouhetta sisältävä, miedosti kahvin makuinen juustokakku suklaakakkupohjalla.



Lähes aina teen juustokakkuihin perinteisen keksipohjan, mutta oikeastaan tällainen leivottu pohjakin toimi oikein hyvin. Myös täytteen kerma, tuorejuusto ja liivate sattuivat tällä kertaa olemaan sopivassa suhteessa keskenään (näissä omissa sovelluksissani se kun ei aina ole itsestäänselvää...). Daim-suklaa puolestaan ei ikinä ole huono juttu ja se toimii yllättävän hyvin kahvin kanssa.

                

Herkullinen kakku siis oli kyseessä ja varsin vikkelästi oli koko komeus hävinnyt parempiin
suihin. Sainkin kuulla toiveen, että voisiko tätä voisiko tätä joskus saada uudestaan - minulla kun on tapana aina kokeilla jotain uutta...



Mokkainen Daim-juustokakku
Pohja:
100 g sulatettua voita
2 munaa
2 dl sokeria
2 dl jauhoja (gluteenitonta jauhoseosta tai vehnäjauhoja)
3 rkl kaakaojauhetta

Täyte:
4 dl kermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl sokeria
n. 1,25 dl vahvaa kahvia
3 tl vaniljasokeria
2 tl liivatejauhetta tai 4 liivatelehteä
200 g Daim-rouhetta

Tee ensin pohja: vatkaa sulatettuun voihin kananmunat ja sokeri niin, että seoksesta tulee kuohkeaa. Kääntele huolellisesti joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet eli jauho ja kaakaojauhe. Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan (halkaisija noin 24-26 cm) ja paista 200-asteisessa uunissa noin 20-25 minuuttia riippuen siitä, haluatko taikinan jäävän keskeltä hieman löysäksi.

Tee sitten täyte: Laita liivatejauhe turpoamaan kahteen ruokalusikalliseen vettä (jos käytät liivatelehtiä, laita ne likoamaan runsaaseen kylmään veteen). Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto, sokerit ja Daim-rouhe. Kuumenna kahvi lähes kiehuvaksi mikrossa ja kaada kuuma kahvi turvonneen liivatejauheen sekaan ja sekoitat huolellisesti tasaiseksi (jos käytät liivatelehtiä, purista niistä ensin vesi pois ja sekoita ne sitten kahvin joukkoon). Lisää kahvi täytteen sekaan ja kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle. Hyydytä vähintään kuusi tuntia, miellellään  yön yli. Koristele esimerkiksi kermavaahdolla ja/tai kaakaojauheella.

torstai 24. tammikuuta 2013

Kookospannacotta






Tämä jälkiruoka on täynnä makua - kookoksen vihaajat voivat siis skipata tämän reseptin. (Teoriani mukaan kookos ei kenenkään mielestä ole ihan hyvää vaan joko mahtavaa tai kamalaa. Korjatkaa jos olen väärässä.) Jos sinua on siunattu kookosgeenillä, suosittelen kokeilemaan tätä helppoa ja maistuvaa herkkua.

Käytin pannacottaa kerrosherkun osana, vaikka hyvää se olisi ollut sellaisenaankin. Laitoin laseihin kerroksittain kookospannacottaa ja mangokakkua (tein pienen kahden hengen kakun puolittamalla tämän reseptin) ja koristelin annokset soseutetulla mangolla ja kookoshiutaleilla. Kookos ja mango sopivat mainiosti yhteen.



Alkuperäisen ohjeen löysin Chocochili-blogista (linkin takaa avautuu hieman tyylikkäämpi kuva...). Tämä jälkiruoka on myös vegaaninen. Maidoton, munaton ja gluteeniton kuullostaa aika surulliselta, mutta sitä tämä ei kyllä ollut!


Kookospannacotta (kahdelle - alkuperäisen lähteen mukaan neljälle, mutta hyvin pieniä annoksia tulisi silloin)

4 dl kookosmaitoa
1 dl vettä
2,5 rkl perunajauhoja
2 rkl sokeria
0,5 sitruunan raastettu kuori (käytin limettiä)
2 rkl sitruunan mehua (ja tässä myös limettiä)
2 tl vaniljasokeria
Keitä kattilassa kookosmaitoa, vettä, perunajauhoja ja sokeria niin, että seos pulpahtaa. Lisää sekaan raastettu sitruunan tai limen kuori, mehu ja vaniljasokeri. Kaada laseihin ja laita jääkaappiin hyytymään. Koristele esimerkiksi hedelmillä, marjoilla tai hyytelösokerilla hyydytetyllä kiilteellä.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Minttuiset suklaakeksit


Viime viikon menestyksekkään Keksitorstain satoa ovat myös nämä herkulliset minttusuklaakeksit. Rakennetta kuvalinkin jo tuolla linkin takaa löytyvässä ensimmäisessä keksipostauksessa: rapeaa päältä, pehmeää sisältä. Näihin käytimme minttusuklaata ja lisäsimme taikinaan kaakaojauhetta. Suklaan ja mintun yhdistelmä on kyllä pettämätön. Ja koska keksejä tehdessä on henkeen ja vereen vältettävä kaikkea hienostunutta, käytimme näihin vanhaa kunnon Pätkistä.

              

(Toiset näköjään tekevät kekseillä saman tempun minkä toiset lemmikeillään ja lapsillaan - esittelevät intoa ja ylpeyttä puhkuen samasta kuvakulmasta ja samalla etäisyydellä otettuja kuvia malttamatta lopettaa.)


Minttusuklaakeksit (pellillinen keksejä)

2,5 dl jauhoja (vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta)
1 dl sokeria
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
0,25 tl suolaa
0,5 tl vaniljasokeria
0,5 dl rypsiöljyä
0,25 dl vettä
1 tl siirappia2 rkl kaakaojauhetta
n. 100 g minttusuklaata (esim. Pätkistä) tai jos haluat vegaanisia keksejä, maidotonta tummaa suklaata

Sekoita kaikki kuivat aineet. Sekoita toisessa kulhossa öljy, vesi ja hunaja. Yhdistä kuivat aineet ja nesteet (jos taikina on aivan liian kuivaa, voit lisätä hieman vettä) ja sekoita mukaan paloiteltu suklaa. Muotoile taikinasta palloja ja paista niitä leivinpaperin päällä uunipellillä 200 asteessa noin 10 minuuttia.


sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Luottoleipä


Elämä on vakaammalla pohjalla, kun ihmisellä on oma luottoleipä. Se on vähintään yhtä mahtava juttu kuin luottofarkut. Kuinka rauhoittavaa onkaan tietää, että vaikka kaikki muu olisi epävarmaa, on ainakin joku, joka ei petä milloinkaan (kyllä, puhun edelleen leivästä).
                                                                                                

Tämä leipä onnistuu aina. Maku ja koostumus ovat todella kohdallaan - tämä on melkein kuin oikeaa leipää (siis vehnäleipää). Tykkään kokeilla uusia juttuja, mutta tähän palaan aina kun haluan pelata varman päälle. Tätä perusohjetta voi varioida lisäämällä taikinaan esimerkiksi pellavansiemeniä, mutta tällä kertaa tilanne vaati rehellistä valkoista leipää ilman ylimääräisiä tunkeilijoita.


Olisi toki hienoa, jos luottoleipä olisi oma pitkäaikaisen reseptikehittelyn tulos, mutta kun ei. Olen löytänyt ohjeen jauhopaketin kyljestä.  Maineikas jauhopaketti on Virtasalmen Viljatuotteen vaalea jauhoseos.

Kokeilkaa ja kokekaa hyvän leivän positiiviset vaikutukset elämänlaatuun.


Luottoleipä (yksi vuokaleipä)

5 dl vettä
1/2 dl öljyä
1 pussi kuivahiivaa1 tl suolaa
500 g vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta

Luota kuivahiiva 42-asteiseen veteen. Sekoita joukkoon suola, öljy ja jauhoseos. Vaivaa hyvin koneella tai käsin. Laita taikina leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan ja kohota noin 30-60 minuuttia. Paista 250-asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia.




perjantai 18. tammikuuta 2013

Snickers-keksit



Näköjään piti sitten juuri noita hieman ruskettuneita keksejä valita kuvaan... Älkää antako sen hämätä - se ei ole keksien vika, vaan minun. Keskittykää tuohon takimmaiseen valioyksilöön (jep, takimmaiseen - lyömätöntä tilannetajua kyllä osoittaa tämä kuva). Nämä olivat todella hyviä. Maapähkinän ja suklaan liitto on kaikessa tyylittömyydessään mahtava (ei sillä, että yleensäkään tavoittelisin leipomuksillani tyylikkyyttä), ja sopii loistavasti amerikkalaistyylisiin kekseihin. Perusohje on sama kuin täällä. Kuvassa vasemmalla olevat keksit pääsevät myöhemmin esittelyyn.


Snickers-keksit (pellillinen keksejä)

2,5 dl jauhoja (vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta)
1 dl sokeria
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
0,25 tl suolaa
0,5 tl vaniljasokeria
0,5 dl rypsiöljyä
0,25 dl vettä
1 tl hunajaa
1 iso Snickers-patukka paloiteltuna
3 rkl suolattuja maapähkinöitä

Sekoita kaikki kuivat aineet. Sekoita toisessa kulhossa öljy, vesi ja hunaja. Yhdistä kuivat aineet ja nesteet (jos taikina tuntuu kovin kuivalta, voit lisätä hieman vettä) ja sekoita mukaan paloiteltu suklaa ja pähkinät. Muotoile taikinasta palloja ja paista niitä leivinpaperin päällä uunipellillä 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia (kuvan keksejä on ilmeisesti paistettu hieman kauemmin).

torstai 17. tammikuuta 2013

Mahtavat suklaakeksit


Varoitus: jos podet orastavaa keksinhimoa, tämän luettuasi ja kuvat katsottuasi et enää voi taistella sitä vastaan. Näitä keksejä - ja muutamia muita, joista myöhemmin lisää - leivoimme tänään ihanan ystäväiseni kanssa, ja kyllä oli heti astetta mukavampi torstai-ilta.
                 

Siis katsokaa nyt - on vaikeaa olla onneton, kun kädessä on tuollainen herkkupala. Nämä olivat ihanan rapeita päältä ja pehmeitä sisältä - siis juuri sellaisia kuin keksien kuuluukin olla. Ohje on hieman mukailtuna täältä (vegan chocolate chip cookie). Kekseistä tulee siis vegaanisia, jos käyttää maidotonta suklaata. Mutta mehän emme sellaiseen ryhtyneet, vaan käytimme erilaisia suosikkisuklaitamme - kuvan versiot ovat Fazerina Caramel -suklaasta, joka on siis karamellininmakuisella tryffelillä täytettyä maitosuklaata. Kyllä, nämä olivat makeita. Ja sehän on pelkästään plussaa.



Suoraan uunista otettuna keksit ovat vielä hyvin pehmeitä, mutta ne kovettuvat ja ovat ehdottomasti parhaimmillaan kunnolla jäähdyttyään. Me taas olemme parhaimmillamme juuri keksiä syötyämme, joten tässä joutui tiukan valinnan eteen - on nimittäin vaikea vastustaa juuri uunista tulleita suklaakeksejä...


Ihanat suklaahippukeksit (pellillinen keksejä)

2,5 dl jauhoja (vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta)
1 dl sokeria
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
0,25 tl suolaa
0,5 tl vaniljasokeria
0,5 dl rypsiöljyä
0,25 dl vettä
1 tl siirappia
2 patukkaa (yht. n. 80 g) Fazerina Caramelia tai muuta suklaata paloiteltuna (maidotonta tummaa suklaata jos teet vegaanisia keksejä)

Sekoita kaikki kuivat aineet. Sekoita toisessa kulhossa öljy, vesi ja hunaja. Yhdistä kuivat aineet ja nesteet (jos taikina tuntuu kovin kuivalta, voit lisätä hieman vettä) ja sekoita mukaan paloiteltu suklaa. Muotoile taikinasta palloja ja paista niitä leivinpaperin päällä uunipellillä 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Korvapuustien uusi tuleminen


Kuten moni muu, myös minä tein hiilihydraatteihin liittyvän uudenvuodenlupauksen - lupasin nimittäin vihdoin kokeilla gluteenittomien korvapuustien leipomista. Olen pelännyt epäonnistunutta lopputulosta ajatellen että pullasta tekee pullan juuri vehnäjauhot - näin kuvitellessani en ollut vielä maistanut Huvilan kahvilan korvapuusteja, jotka palauttivat uskoni gluteenittomiin pulliin. Blogini alkuaikoina sain toiveen korvapuustien leipomisesta, joten tutkivan journalismin velvoittamana päätin viimein tarttua haasteeseen.
                                 

Tämän ohjeen varastin jälleen eräästä kirjasta - tällä kertaa kyseessä oli Elisabeth Ekstrand Hemmingssonin kirja Leivo gluteenitonta. Hän kuvailee näiden luksuspullien ohjetta kirjassaan seuraavasti:
"Tämä ohje on yksi parhaista! Se on julkaistu eräässä aikaisemmassa kirjassani, mutta en malta olla ottamatta sitä mukaan tälläkin kertaa. Sen avulla leivot taivaallisen hyviä kanelipullia. Olen työstänyt ohjetta pitkään ja hyödyntänyt sen kehittämisessä kaikkea tietämystäni leivonnasta."


Uteliaisuuden herättävä pohjustus, sanoisin. Tuon luettuani olisi tuntunut hieman liian kunnianhimoiselta lähteä kehittelemään aivan omaa versiota, joten tyydyin vain hieman lisäämään mausteiden (siirapin ja kardemumman) sekä täytteen määrää. Sillä nostahan käsi ylös, jos a) et ole Pekka Puska ja b) olet joskus maistanut korvapuustia ja sanonut: muuten hyvä mut täs on vähän liikaa täytettä. Sitähän minäkin.                        
                           

Ja olivathan ne hyviä. Maistuivat ihan korvapuusteilta. Eivät aivan yhtä hyviä tietenkään olleet kuin Huvilan kahvilan puustit, mutta siinä tapauksessa olisinkin jo irtisanoutunut koulusta ja alkanut suunnitella korvapuusteihin liittyvää tulevaisuutta (ja ei, tämä ei ole mainontaa vaan vilpitöntä rakkautta). Taikinaa oli todella helppo kaulia ja silti valmiiden pullien rakenne oli kuohkea ja pehmoinen.

Tein näihin kolmea eri täytettä, joista voit valita suosikkisi tai kokeilla eri makuja. Meillä ei ollut raesokeria, mutta kyllähän näistä olisi kivemman näköisiä tullut sillä koristeltuna, myönnetään.


Gluteenittomat korvapuustit (n. 20 kpl)

Valmista ensin haluamasi täyte:

Kanelitäyte
75 g pehmeää voita
1 dl sokeria
1 rkl kanelia

Vaniljatäyte
75 g pehmeää voita
1,5 dl tomusokeria
1 rkl laadukasta vaniljasokeria

Kookostäyte
75 g pehmeää voita
1 dl fariinisokeria tai muscovadosokeria
1,5 dl kookoshiutaleita

Valitse haluamasi täyte ja valmista se sekoittamalla aineet sekaisin. Jokainen täyte on mitoitettu 20:lle pullalle, eli jos haluat tehdä esimerkiksi kahta eri täytettä, jaa määrät kahdella. Täytteiden määrää ei toki tarvitse orjallisesti noudattaa - en itsekään mitannut aineita, joten nämä ovat vain arvioita.

Taikina:

25 g tuorehiivaa
2,5 dl kylmää maitoa
1 rkl psylliumia
0,75 dl vaaleaa siirappia (ohjeen mukaan 0,5 dl)
1,5 tl kardemummaa (ohjeen mukaan 0,5 tl - hah!)
1/4 tl suolaa (no tämän sentään ymmärrän)
75 g voita
0,75 dl maitorahkaa
n. 9 dl gluteenitonta jauhoseosta

Murenna hiiva taikinakulhoon. Kaada päälle kylmä maito ja sekoita, kunnes hiiva liettyy. Sekoita joukkoon psyllium ja jätä turpoamaan kymmeneksi minuutiksi. Lisää sitten sekaan siirappi, kardemumma, pehmeä voi sekä maitorahka. Lisää puolet jauhoista ja vaivaa taikinaa koneella. Lisää loput jauhot pienissä erissä hyvin vaivaten. Taikina ei saa kohota kulhossa, joten valmista täytteet ennen kuin aloitat leipomisen.

Kauli taikina isoksi levyksi (jos teet eri täytteitä, kauli jokaisselle täytteelle oma levy). Jos taikina on tarttuvaa, käytä apuna jauhoja. Levitä kaulitun taikinan päälle täytettä ja kääri levy rullalle. Leikkaa siitä noin 3-4 cm leveitä paloja ja laita palat muffinssivuokiin. Peitä pullat leivinliinalla ja kohota huoneenlämmössä 1,5-2 tuntia. Voitele kohonneet pullat vatkatulla kananmunalla ja koristele ja mausta raesokerilla tai tavallisella sokerilla.

Paista 250-asteisen uunin keskitasolla noin 12-14 minuttia. Pakasta ne pullat, joita ei syödä leivontapäivänä.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Himoittu porkkanaleipä


Viime viikolla ehdin pitkästä aikaa harrastaa hiivalla kohotettavan leivän leipomista - tai oikeastaan minulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin ehtiä. Jouduin nimittäin selittämättömään porkkanaleivän himon valtaan. Ja silloin sitä oli saatava - tarvehan oli nimittäin takuulla biologinen, ja kuten kaikki tiedämme, on turha taistella luontoa vastaan.


                               
Liekö kyse sitten Marttojen propagandasta vaiko kauppojen suppeista gluteenittomista valikoimista, leivän leipomisessa on sitä jotain. Taikinan vaivaaminen, kohottaminen ja paistaminen sekä tuoreen leivän leikkaaminen ja haukkaaminen on kertakaikkiaan aina yhtä rauhoittavaa ja palkitsevaa. Silloinkin, kun leipä ei onnistu täydellisesti, sen olemuksessa piilevä sympaattisuus antaa anteeksi mahdolliset pikku virheet.
                                            

Tästä leivästä tuli herkullista. Kuori on rapea ja kova, sisus mehevä ja pehmeä. Minulla on tapana jättää taikina todella löysäksi, jolloin rakenteesta tulee oikein hyvä, mutta leipä saattaa paiston jälkeen hieman painua keskeltä kuten tällekin kävi. Sen vuoksi turvaudunkin usein paloittelupolitiikassa enemmän sämpylä- kuin viipaletyylisiin ratkaisuihin. Makuhan se on tärkeintä - ja se edellä mainittu sympaattisuus.


Mehevä porkkanaleipä (yksi vuokaleipä)

50 g tuorehiivaa
1 tl suolaa
1-2 rkl psylliumia
5 dl vettä
2 rkl siirappia
2 rkl öljyä
2 keskikokoista porkkanaa
4 rkl erilaisia siemeniä ja/tai pähkinärouhetta (itse laitoin 2 rkl pellavansiemeniä ja 2 rkl hasselpähkinärouhetta)
8-10 dl jauhoja (esimerkiksi vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta)

Sekoita murenneltu hiiva ja suola (hiiva muuttuu hetken sekoittelun jälkeen juoksevaksi). Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää joukkoon psyllium hyvin sekoittaen. Jätä turpoamaan noin 10 minuutiksi. Kuori ja raasta porkkanat. Lisää vesi-psylliumseokseen siirappi ja noin puolet jauhoista. Sekoita sitten mukaan öljy, porkkanaraaste ja siemen-pähkinäseos. Lisää loput jauhoista pienissä erissä mieluiten koneella vaivaten. Taikina saa jäädä melko löysäksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan, peitä vuoka pyyhkeellä tai kelmulla ja kohota huoneenlämmössä noin 1-1,5 tuntia. Paista 200-asteisessa uunissa noin 35-45 minuuttia.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Skonsseja viikonlopun kunniaksi


Skonssit ovat mukavaa vaihtelua aamiaispöytään. Näistä herkullisista leipäsistä on paljon erilaisia variaatioita aina sämpylämäisistä skonsseista makeisiin, muffinsseja muistuttaviin herkkuihin. Itse tykkään eniten skonsseista, jotka ovat jotain siltä väliltä - ei liian makeita mutta kuitenkin vähän juhlavampia ja pehmeämpiä kuin sämpylät tai teeleipä.

Skonssit maistuvat niin suolaisten kuin makeidenkin täytteiden kanssa, minkä vuoksi ne sopivat erinomaisesti vaikkapa brunssipöytään. Hyviä lisukkeita ovat esimerkiksi juustot ja marmeladit, mutta kyllä skonssi maistuu hyvältä ihan sellaisenaankin.

Tämä ohje on Kotivinkin sivuilta. Näistä tuli oikein hyvänmakuisia ja koostumus oli pehmoinen ja hyvällä tavalla mureneva.
(Nyt kun katsoin tarkemmin tuota valmistusohjetta, huomasin että taikina olisi pitänyt taputella levyksi ja ottaa siitä esimerkiksi juomalasin avulla pyörylöitä. Itse vain lusikoin taikinan pellille.)


Suloiset skonssit (n. 10 kpl)

70 g voita
3,5 dl jauhoja (gluteenittomia tai vehnäjauhoja)
1,5 tl leivinjauhetta
2 rkl sokeria
1 tl suolaa
1,5 dl kermaa tai maitoa (suosittelen käyttämään kermaa)

Nypi sekaisin huoneenlämpöinen rasva ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää neste ja sekoita tasaiseksi. Taputtele taikina 2-3 cm paksuiseksi levyksi ja ota siitä muotilla ympyröitä, tai tee kuten minä ja lusikoi taikina suoraan pellille. Voitele maidolla tai kermalla. Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia. Skonssit ovat parhaimmillaan saman päivän aikana.

                           

torstai 3. tammikuuta 2013

Täydellinen pizza pestolla ja mozzarellalla


Uudenvuodenaattona tein pizzaa, jossa oli pestoa, mozzarellaa ja tomaattia - yksinkertaista, mutta (tai juuri sen takia) niiiin hyvää. Ihanaa suolaista pestoa, sulanutta mozzarellaa ja mehukkaita tomaatteja - tarvitseeko enempää perustella miksi tästä tuli uusi suosikkipizzani?

Pesto näyttelee tässä pääroolia, sillä se korvaa kokonaan tomaattikastikkeen. Sehän sopii minulle, sillä rakastan pestoa ja voisin syödä sitä lusikalla suoraan purkista (miten niin liian suolaista?).

Tätä pohjataikinaa kokeilin nyt ensimmäistä kertaa, ja oli kyllä oikein onnistunut. Tätä taidan tehdä jatkossakin - pehmeää keskeltä, rapeaa reunoilta ja helppo käsitellä. Toivottavasti kukaan harras pizzauskovainen ei lue tätä, kun kerron, että pohjaan ei tule hiivaa ollenkaan. Jos lukee, niin nostan esiin keliakiakorttini. En vain kertakaikkiaan usko hiivan ja gluteenittomien jauhojen yhteistyöhön. Ja vikahan ei tietenkään ole minussa.

Pesto-mozzarella-tomaattipizza (yksi keskikokoinen pizza)

Pohja
2,5 dl gluteenittomia jauhoja
1 tl leivinjauhetta (anteeksi vain)
1 tl suolaa
1 tl psylliumia (ei välttämätön)
1 dl kylmää vettä
3 rkl oliiviöljyä

Täyte
n. 3 rkl vihreää pestoa
yksi pallo mozzarellaa
n. 1 dl mozzarellaraastetta (pussissa myytävää valmista raastetta)
3 tomaattia
suolaa ja pippuria

Tee pohja sekoittamalla kuivat aineet ja lisäämällä joukkoon vesi ja öljy. Kauli tai painele öljytyin käsin pyöreäksi pizzapohjaksi. Sivele pohja pestolla ja asettele päälle revittyjä mozzarellan paloja, mozzarellaraastetta ja tomaattiviipaleita. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista 225-asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia.

tiistai 1. tammikuuta 2013

Amerikkalaiset pannukakut


Mikäs sen paremmin sopisi vuoden ensimmäisen päivän aamiaiseksi, tai ehkä realistisemmin sanottuna kello kolmen ateriaksi, kuin kunnon pannukakut. Ja kunnon pannukakkuhan on ehdottomasti amerikkalaityylinen - paksu, kuohkea ja ei liian makea.


Tämä resepti on Leila Lindolmin Vielä yksi pala! -kirjasta. Näistä tuli herkullisia ja paistaminen onnistui mainioisti - pannarit pysyivät oikein hyvin kasassa ja ruskistuivat kauniisti. Amerikkalaisten pannukakkujen kaveriksi sopivat esimerkiksi marjat, vaahterasiirappi ja jäätelö, jopa suolaiset täytteet - kuvan pannukakkuja maustaa mansikat ja hunaja.





Amerikkalaiset pannukakut  à la Leila Lindholm (n. 10 kpl)

3,5 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
2 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
yksi hyvin pestyn sitruunan kuori (mielellään luomusitruuna)
2 rkl voita
2,5 dl täysmaitoa
1 kananmuna

Sekoita kuivat aineet ja pieneksi raastettu sitruunan kuori. Sulata voi ja sekoita siihen maito ja kananmuna. Yhdistä seos kuiviin aineisiin huolellisesti sekoittaen. Paista voissa kauniin ruskeiksi. Laita valmiit pannukakut folion alle tai 100-asteiseen uuniin sillä aikaa kun paistat loppuja. Tarjoile heti haluamiesi lisukkeiden kanssa.